Lääketutkimukseen etsitään keliaakikkoja

Uutisen tyyppi: Tiedote

  • Julkaistu
  • Teksti Keliakialiitto

Kaupallinen yhteistyö

Yhteistyökumppanimme etsii osallistujia keliakian hoitoon tarkoitetun uuden lääkkeen tutkimukseen. Tutkimuksessa selvitetään, ehkäiseekö tutkimuslääke gluteenin aiheuttamia ohutsuolen limakalvon vaurioita.   

Tutkimus kestää yhteensä noin 4,5 kk sisältäen 6 käyntiä tutkimusvastaanotolla. Tutkimuksen alussa ja lopussa tehdään mahantähystystutkimus (gastroskopia), jossa otetaan ohutsuolen limakalvolta näytepaloja. Tutkimusvalmiste on suun kautta aamuisin otettava kapseli. Sen lisäksi tutkimukseen osallistujat saavat altistuksena 3 g gluteenia päivässä 6 viikon ajan.

Tutkimukseen osallistuvat arvotaan neljään ryhmään: osa (noin 3/4 tutkittavista) saa tutkimuslääkevalmistetta eri annoksilla ja osa (noin 1/4 tutkittavista) tehotonta lumevalmistetta. Kaikki osallistujat noudattavat aiempaa gluteenitonta ruokavaliotaan.  

Tutkimuksen valintaperusteita

  • 18–64 vuoden ikä
  • tiukan gluteenittoman ruokavalion noudattaminen yli vuoden ajan
  • osallistuja ei saa olla raskaana tai imettää
  • ei muuta vakavaa sairautta
  • kiellettyjä lääkkeitä ovat mm. immuunijärjestelmään vaikuttavat lääkkeet

Tutkimuskäyntien matkakulut ja mahdollinen ansionmenetys korvataan. Tutkimukseen osallistumisesta maksetaan korvaus. Tutkimus suoritetaan Tampereella, Turussa ja Helsingissä seuraavissa tutkimuskeskuksissa:

  • TAYS, Clinical Trial Center, Tampere, stina.uusitalo@pshp.fi Päätutkijana dosentti, erikoislääkäri Marja-Leena Lähdeaho
  • Clinical Research Services Turku – CRST Oy, Turku, C625@crst.fi Päätutkijana Prof. Mika Scheinin
  • Lääkärikeskus Aava Oy, Helsinki, keliakiatutkimus@aava.fi Päätutkijana gastroenterologi Jari Koskenpato

Tutkimuksesta vastaava lääkäri Suomessa on professori Markku Mäki.

Mikäli tutkimus kiinnostaa Teitä, lähettäkää yhteystietonne sähköpostitse johonkin ylläolevaan osoitteeseen ja Teihin otetaan yhteyttä. 

Tällä sivustolla käytetään evästeitä

Tämä sivusto hyödyntää toiminnan kannalta välttämättömiä evästeitä sekä sivuston kehittämisen mahdollistavia tilastointievästeitä. Joidenkin sisältöjen näyttäminen voi lisäksi edellyttää markkinointievästeiden hyväksymistä. Lue lisää käyttämistämme evästeistä.​​​​​​

Evästeasetuksesi on tallennettu.