Vapaaehtoistoiminnan tunnustuspalkinto Elise Välisaarelle ja Vuoden keliakiateko -tunnustus Keski-Suomen keliakiayhdistykselle

Tunnustuspalkintojen jakamista voi seurata Keliakialiiton Facebook-livelähetyksessä perjantaina 3.12. kello 14 alkaen. 


Keliakialiitto palkitsee tänä vuonna vapaaehtoisiaan myöntämällä sekä Vapaaehtoistoiminnan tunnustuspalkinnon että Vuoden keliakiateko -tunnustuksen.

– Haluamme kiittää ja muistaa vapaaehtoisiamme näinä haastavina korona-aikoina jakamalla poikkeuksellisesti molemmat tunnustuspalkinnot, jotka tavallisesti jaetaan vuorovuosin, kertoo Keliakialiiton toiminnanjohtaja Niina Puronurmi

Palkinnot jaetaan kansainvälisenä vapaaehtoisten päivänä, jota vietetään Suomessa perjantaina 3.12.2021. Palkitsemistilaisuuteen pääsee osallistumaan Keliakialiiton Facebook-livessä perjantaina kello 14. 

Vapaaehtoistoiminnan tunnustuspalkinto Pirkanmaalle

Vapaaehtoistoiminnan tunnustuspalkinto myönnetään aktiivisesta ja esimerkillisestä vapaaehtoistoiminnasta gluteenitonta ruokavaliota noudattavien hyvinvoinnin edistämiseksi.  

Vapaaehtoistoiminnan tunnustuspalkinnon saanut Elise Välisaari Pirkanmaan keliakiayhdistyksen toimistolla. Kuva: Emil Bobyrev

Vuonna 2021 Vapaaehtoistoiminnan tunnustuspalkinnon saa Elise Välisaari Pirkanmaan keliakiayhdistyksestä.  

Kangasalalainen Välisaari sai keliakiadiagnoosin 30 vuotta sitten.  

– Minua oli tutkittu neljän vuoden ajan työterveydessä epämääräisten oireiden takia ennen kuin sain keliakiadiagnoosin. En ollut kuullutkaan keliakiasta. Liityin samana päivänä Pirkanmaan keliakiayhdistykseen saadakseni lisätietoja, Välisaari muistelee.  

Monipuolinen toimija

Välisaari on ollut aktiivisesti mukana yhdistyksen toiminnassa diagnoosistaan lähtien. Hän on toiminut yhdistyksen sihteerinä, keliakiaviikkovastaavana, vertaistukivastaavana, puheenjohtajana ja varapuheenjohtajana.  

Keliakialiiton valtakunnalliseen toimintaan Välisaari on osallistunut liittohallituksen jäsenenä. Ahkerana keliaakikkojen puolestapuhujana hän on myös ollut mukana ajamassa sosiaaliturvaan liittyviä asioita useilla eduskuntakäynneillä. 

Välisaari myös kannusti Porin ja Vammalan alueen toimijoita perustamaan omat keliakiayhdistyksensä. 

– Välisaari tekee vapaaehtoistyötä täydestä sydämestä. Hän on aina valmis auttamaan ja antamaan aikaansa toisten hyväksi, kuvailee Pirkanmaan keliakiayhdistyksen puheenjohtaja Petra Stolt

Lisäksi Stolt kuvailee Välisaaren olevan sosiaalinen. Hän kertoo mielellään keliakiasta ja gluteenittomuudesta.  

Palkitsemisraati päätti palkinnon myöntämisestä yksimielisesti. Raati totesi, että Välisaari ansaitsee ehdottomasti Vapaaehtoistoiminnan tunnustuspalkinnon. 

Luento- ja tapahtumasarja palkittiin 

Keliakialiitto myöntää Vuoden keliakiateko 2021 -tunnustuksen Keski-Suomen keliakiayhdistyksen luento- ja tapahtumasarjalle Keliakia ja liitännäissairaudet. Tavoitteena oli välittää tietoa sekä yhdistyksen jäsenille että muille aiheesta kiinnostuneille. Sarja alkoi koko perheen ulkoilutapahtumalla ja jatkui viidellä luentotilaisuudella.  

 Keski-Suomen keliakiayhdistyksen hallitus iloitsee Vuoden keliakiateko 2021 -tunnustuksesta. Kuvassa Päivi Poskela (ylhäällä vas.), Eija Korkalainen-Halmu, Tuula Paananen, Sirkka-Liisa Ala-Mononen, Jarmo Hulkko (alhaalla vas.), Heli Kara ja Seija Kankaanperä. Kuva: Hanna-Kaisa Hämäläinen

Päätapahtuma oli emeritusprofessori Markku Mäen luento keliakiasta ja lääketieteen tohtori Juha Taavelan luento keliakian lääketutkimuksesta ja erityisesti Jyväskylässä aloitettavasta tutkimuksesta. Nämä luennot tallennettiin ja ne tulevat myöhemmin yhdistyksen verkkosivuille katsottaviksi. 

– Keski-Suomen keliakiayhdistyksen luento- ja tapahtumasarja on poikkeuksellisen laaja ja kunnianhimoinen hanke. Siihen sisältyi myös monipuolista yhteistyötä seitsemän muun potilasjärjestön, Jyväskylän kansalaisopiston ja Keski-Suomen sairaanhoitopiirin kanssa, palkitsemisraati kiittelee.  

Sarja onnistui tavoittamaan yli 140 osallistujaa, mikä on korona-aika huomioiden hyvin.  

Vuoden keliakiateko -kilpailussa myönnettiin lisäksi kunniamaininta, jonka sai Turun seudun keliakiayhdistyksen toteuttama Keliaakikon makumuistoja -hanke.