Gluteenittoman ruokavalion toteuttaminen päivähoidossa helpottuu, kun gluteenitonta ruokavaliota noudattavan lapsen vanhemmat sekä hoito- ja keittiöhenkilökunnan edustajat tapaavat ja sopivat ruokavalion toteuttamisesta. Mukana voi olla myös ravitsemusterapeutti.
Halutessaan vanhemmat voivat antaa päiväkodin henkilökunnalle tai perhepäivähoitajalle myös kirjallisia ohjeita, varsinkin jos lapsella on keliakian lisäksi myös muita ruokaan liittyviä rajoituksia. Lapsen henkilökohtaiset mieltymykset kannattaa tuoda keskusteluissa esille, sillä gluteenittomien valmistuotteiden, esimerkiksi leivän, maku ja muut ominaisuudet vaihtelevat eri tuotteissa.
Myös tunteista kannattaa puhua
Henkilökunnan kanssa voi myös keskustella erityisruokavaliota noudattavan lapsen kokemuksista ja niissä heränneistä tunteista. Tämä auttaa henkilökuntaa ymmärtämään, että lapsi saattaa tuntea erilaisuutta ruokavalionsa vuoksi. Yhdessä voi myös miettiä käytäntöjä, jotka lievittävät lapsen erilaisuuden kokemusta.
Jos päiväkodissa on esimerkiksi tapana, että syntymäpäiväsankari tuo ryhmälle herkkuja tarjottavaksi, gluteenitonta ruokavaliota noudattavalle lapselle kannattaa varata näitä tilanteita varten päiväkotiin omat gluteenittomat herkut.
Henkilökunnan asenteella on väliä:
- Keliakiaa sairastava lapsi vaistoaa herkästi, jos aikuiset kokevat hänen ruokavaliostaan huolehtimisen vaikeaksi.
- Päivähoidossa tulisi pyrkiä siihen, että keliaakikkolapselle tarjottava ruoka olisi mahdollisimman samankaltaista kuin muilla, ettei lapsi koe olevansa erilainen.
- Lapsi joutuu noudattamaan gluteenitonta ruokavaliota koko elämänsä, joten on tärkeää, että hän oppii asennoitumaan ruokailuun positiiviseti.
Voit tulostaa kuvan alta linkistä esitteen "Keliaakikkolapsi päivähoidossa" ja viedä päiväkotiin. Esitteessä on lisää konkreettisia vinkkejä, jotka helpottavat gluteenitonta arkea päiväkodissa.

[pdf] Keliaakikkolapsi päivähoidossa
[pdf] Barn med celiaki i dagvården
[pdf] Tiedoksi hoitohenkilökunnalle