Lahjoita keliakiatyöhön!

Tukemalla Keliakialiiton toimintaa autat keliakiaa sairastavia, heidän perheitään ja muita, jotka tarvitsevat gluteenitonta ruokavaliota. Jo pienikin lahjoitus auttaa meitä tärkeässä työssämme.

Lahjoitusten merkitys korostuu tulevaisuudessa entistä enemmän, kun julkisen sektorin osuus toiminnan rahoituksesta pienenee.

Voit antaa tukesi monella muullakin tapaa. Liitto ottaa vastaan esimerkiksi testamentteja.  Voit myös osallistua arpajaisiimme tai ostaa tuotteitamme. Keliakiatutkimuksen tukeminen on hyvä tapa varmistaa parempi huominen keliakiaa sairastaville.

Gluteeniton ruoka-apu -keräys

Keliakialiitto perusti Gluteeniton ruoka-apu -keräyksen toukokuussa 2020 suureen tarpeeseen. 

Useat pitkäaikaistyöttömät, opiskelijat ja pienituloiset eläkeläiset elävät jatkuvasti toimeentulonsa äärirajoilla. Myös koronaviruspandemia aiheuttaa ruoka-avun tarvetta ympäri Suomen. Ansiotulot ovat vähentyneet, kun monet ovat joutuneet lomautetuiksi ja irtisanotuiksi. Gluteenittomien tuotteiden kysyntä ruoka-avun jakelupisteissä on kasvanut. Taloudellisessa ahdingossa olevat perheet tarvitsevat apua. Me haluamme auttaa, sanoi tuolloin Keliakialiiton silloinen toiminnanjohtaja Ilkka Repo

Keliakialiitto jakoi gluteenittomia ruokakasseja ruoka-avun kautta kesällä ja syksyllä 2020 yhteensä 1500 kappaletta. Kasseja jaettiin muutamilla pikkakunnilla eri puolilla Suomea.

Osallistu ja auta

Voit lahjoittaa haluamasi summan Gluteeniton ruoka-apu -keräykseen. Näin lahjoitat.

Tutkimusrahasto

Anna arvokas tukesi keliakiatutkimukselle tekemällä lahjoitus Keliakialiiton tutkimusrahastoon.

Tutkimusrahastosta myönnetään vuosittain tutkimusapurahoja pääsääntöisesti nuorille keliakiatutkijoille. Vuonna 2021 Keliakialiiton tutkimusrahastosta myönnettiin apuraha seitsemälle tutkijalle.

Jos haluat kartuttaa tutkimusrahastoa, toimi maksaessasi näin:

  • Valitse maksun saajaksi Keliakialiitto ry
  • Kirjoita tilinumeroksi FI30 5730 0820 6876 10
  • Merkitse viitenumeroksi 2163.
  • Maksa sopivaksi katsomasi summa.

Lisätietoja tutkimusrahastoon lahjoittamisesta antaa talouspäällikkö Eija Leppäkynnäs (03) 2541 332 tai eija.leppakynnas@keliakialiitto.fi 

 

Rahankeräyslupa

Myöntäjä: Poliisihallitus 27.8.2019

Luvan saaja ja kerääjä: Keliakialiitto ry

Luvan numero: RA/2019/713

Toimeenpanoaika ja alue: 01.01.202031.12.2021 koko maassa Ahvenanmaata lukuun ottamatta.

Testamentti

Tekemällä testamentin voit jo elinaikanasi päättää siitä, miten omaisuutesi käytetään poismenosi jälkeen.  Voit lahjoittaa osan perinnöstäsi tai koko perintösi keliakiaa sairastavien tukemiseen.

Erityisesti niille, joilla ei ole perillisiä, testamentti sydäntä lähellä olevaan toimintaan on hyvä vaihtoehto, koska muutoin perintö siirtyy kokonaan valtiolle. 

Testamentin voi osoittaa keliakiatyöhön yleensä tai kohdentaa tiettyyn tarkoitukseen. Keliakialiiton ei tarvitse yleishyödyllisenä yhteisönä maksaa perintö- tai muita veroja.

Jotta testamentti on juridisesti pätevä, sen tulee täyttää tietyt muotovaatimukset. Testamentin tekemisessä kannattaa käyttää apuna asiantuntijaa, esimerkiksi pankin lakimiestä tai asianajotoimistoa. Testamentin tekijä voi koska tahansa muuttaa testamenttia tai peruuttaa sen.

Lisätietoja testamenttilahjoituksista antaa talouspäällikkö Eija Leppäkynnäs (03) 2541 332.

Osta tuotteitamme

Voit tukea Keliakialiiton työtä myös ostamalla liiton tuotteita.

Joulumerkkikeräys

Keliakialiitto lähettää lokakuussa ilmestyvän Gluteeniton elämä -lehden välissä joulumerkkejä. Joulumerkkejä voit käyttää joulukorteissa, -paketeissa tai muissa muistamisissa. Halutessasi voit tilata merkkejä myös lisää osoitteesta toimisto@keliakialiitto.fi

Voit maksaa merkeistä haluamasi summan. Maksaminen on vapaaehtoista. Kun maksat, toimi näin:

  • Valitse maksun saajaksi: Keliakialiitto ry
  • Kirjoita tilinumeroksi: FI82 5730 0820 6876 44
  • Merkitse viitenumeroksi: 4006
  • Maksa sopivaksi katsovasi summa

Kerätyt varat käytetään keräyskauden aikana ja pian sen päätyttyä keliakiaan ja gluteenittomaan ruokavalioon liittyvien esitteiden, oppaiden ja muun neuvontamateriaalin tuottamiseen keliakiaa ja ihokeliakiaa sairastaville sekä muille gluteenitonta ruokavaliota käyttäville. Materiaalia tuotetaan myös ammattilaisille, jotka ovat työssään tekemisissä keliakian ja gluteenittoman ruokavalion kanssa.

 

Rahankeräyslupa

Myöntäjä: Poliisihallitus 14.09.2017

Luvan saaja ja kerääjä: Keliakialiitto ry

Luvan numero: RA/2017/880

Toimeenpanoaika ja alue: 01.01.2018-31.12.2019 koko maassa Ahvenanmaata lukuun ottamatta

Pia Engström-Lindstedt / 2020

Virpi Pekkala / 2019

 

Sasa Airio / 2018

Sasa Airio / 2018

Jaana Aalto / 2017

Päivi Mansikka-aho / 2016

Tämä artikkeli näytetään kokonaan vain kirjautuneille käyttäjille

Kirjaudu sisään lukeaksesi koko artikkelin!

Kirjaudu