Tuetut lomat

Tuetulla lomalla voit tavata toisia samankaltaisessa elämäntilanteessa olevia, jakaa kokemuksia sekä saada vertaistukea ja voimavaroja arjen tueksi.

Kaipaatko taukoa kuormittavasta arjesta? Haluatko tavata muita keliaakikkoja virkistävän lomatoiminnan ohessa?

Keliakialiitto järjestää Maaseudun Terveys- ja Lomahuollon kanssa tuettuja lomaviikkoja eri puolilla Suomea. Lomien tavoitteena on lomailu ja irtiotto arjesta täysihoidossa.

Lomilla on hyvinvointia tukevaa vapaaehtoista ohjelmaa, kuten liikuntaa, pelejä ja mukavaa yhdessäoloa. Osalla lomista on mukana Keliakialiiton vapaaehtoinen Lomaluotsi eli lomaohjaaja. Varsinaista keliakia-aiheista luento-ohjelmaa ei lomilla ole. Jos kaipaat sellaista, hae gluteenittomuutta tukeville kursseillemme.

Tuetuille lomille valitaan ensisijaisesti keliaakikkoja, joilla ei taloudellisen tilanteen takia ole mahdollisuutta muutoin lomailla. Mukaan voivat hakea muutkin, jotka tuntevat tarvetta vertaistuelliselle lomalle esimerkiksi terveydellisistä tai sosiaalisista syistä. Lomalle voi hakea myös puolison kanssa. Perheloma on tarkoitettu perheille, joissa keliakia on lapsella tai nuorella.

Keliakialiitolle varatut vuoden 2024 tuetut lomat ovat haettavissa Maaseudun Terveys- ja Lomahuollon verkkosivuilla.

Mitä tuettu loma maksaa ja mitä hintaan sisältyy?

Mitä loma maksaa?

  • Aikuisten omavastuuosuus on 25 euroa per vuorokausi. Puolison ja 17-vuotiaan lapsen hinta on sama.
  • Alle 17-vuotiaat lapset pääsevät lomalle maksutta.
  • Lomailijat maksavat matkakustannuksensa itse.

Mitä hintaan sisältyy?

  • Majoitus kahden hengen huoneessa tai perhehuoneessa.
  • Täysihoito: aamiainen, lounas ja päivällinen. Perhelomilla myös iltapala.
  • Lomapaikan järjestämä vapaa-ajan ohjelma ja toiminta. Huomaa, että lomalla ei ole keliakia-aiheisia luentoja.
  • Keliakialiiton vapaaehtoinen Lomaluotsi on mukana ryhmän toiminnassa useimmilla lomilla.

Näin haet tuetulle lomalle

Tuetulle lomalle haetaan viimeistään kolme kuukautta ennen loman alkamista.

Täytä lomatukihakemus Maaseudun Terveys- ja Lomahuollon verkkosivuilla. Tähän ei tarvita liitteitä tai tunnistautumista.

Voit myös tilata lomatukihakemuksen Maaseudun Terveys- ja lomahuollosta puhelimitse numerosta 010 2193 460. Lähetä hakemuksesi suoraan Maaseudun Terveys ja lomahuoltoon.

Lomalle hyväksytyt saavat kirjeen noin kuukautta ennen loman alkua. Kielteisestä päätöksestä ei ilmoiteta erikseen.

Tuetun loman voi saada maksimissaan kolmen vuoden välein ja enintään kolme kertaa kymmenen vuoden aikana.

Tuetut lomat 2024

Vertaisloma aikuisille Imatralla

Aika: 21.–26.4.2024

Paikka: Imatran kylpylä, Imatra

Hae lomalle Maaseudun terveys- ja lomahuollon verkkosivuilla.

Vertaisloma aikuisille Ylihärmässä

Aika: 19.–24.5.2024

Paikka: Härmän kylpylä, Ylihärmä

Hae lomalle Maaseudun terveys- ja lomahuollon verkkosivuilla.

Vertaisloma lapsiperheille Leppävirralla

Aika: 20.–25.10.2024

Paikka: Sport & Spa Hotel Vesileppis, Leppävirta

Hae lomalle Maaseudun terveys- ja lomahuollon verkkosivuilla.

Vertaisloma aikuisille Kuopiossa

Aika: 4.–9.11.2024

Paikka: Kylpilähotelli Rauhalahti, Kuopio

Hae lomalle Maaseudun terveys- ja lomahuollon verkkosivuilla.

Huomaathan, että tuetulle lomalle haetaan viimeistään 3 kuukautta ennen loman alkua.

Tuetun loman voi saada maksimissaan kolmen vuoden välein ja enintään kolme kertaa kymmenen vuoden aikana.

Tiedustelut lomista Maaseudun Terveys- ja Lomahuolto klo 9–13 p. 010 2193 463 tai sähköpostilla lomat@mtlh.fi

Tällä sivustolla käytetään evästeitä

Tämä sivusto hyödyntää toiminnan kannalta välttämättömiä evästeitä sekä sivuston kehittämisen mahdollistavia tilastointievästeitä. Joidenkin sisältöjen näyttäminen voi lisäksi edellyttää markkinointievästeiden hyväksymistä. Lue lisää käyttämistämme evästeistä.​​​​​​

Tällä sivustolla käytetään evästeitä

Tämä sivusto hyödyntää toiminnan kannalta välttämättömiä evästeitä sekä sivuston kehittämisen mahdollistavia tilastointievästeitä. Joidenkin sisältöjen näyttäminen voi lisäksi edellyttää markkinointievästeiden hyväksymistä. Lue lisää käyttämistämme evästeistä.​​​​​​

Evästeasetuksesi on tallennettu.