Helppo ja gluteeniton omenapiirakka

Valmistusaineet

Määrä Ainesosa
1 dl sokeria
2 kananmunaa
3 dl gluteenitonta hienoa jauhoseosta
2 tl vanilliinisokeria
1 ½ tl leivinjauhetta
1 dl öljyä
1 dl maitoa
Pinnalle:
3-4 omenaa
1 tl kanelia
2 rkl sokeria
2 rkl mantelirouhetta

Sekoita kulhossa keskenään kananmunat ja sokeri. Lisää joukkoon keskenään sekoitetut kuivat aineet, öljy ja maito. Sekoita taikina tasaiseksi. Levitä taikina voideltuun piirakkavuokaan (halkaisija noin 27 cm). 
Kuori omenat ja leikkaa ohuiksi lohkoiksi. Asettele lohkot taikinan päälle. Ripottele piirakan pinnalle lopuksi kaneli, sokeri ja mantelirouhe.
Paista 200-asteisessa uunissa alatasolla 25-30 minuuttia.

Resepti ja kuva: Marjo Jokinen, Keliakialiitto

Löysitkö etsimäsi?

Tällä sivustolla käytetään evästeitä

Tämä sivusto hyödyntää toiminnan kannalta välttämättömiä evästeitä sekä sivuston kehittämisen mahdollistavia tilastointievästeitä. Joidenkin sisältöjen näyttäminen voi lisäksi edellyttää markkinointievästeiden hyväksymistä. Lue lisää käyttämistämme evästeistä.​​​​​​

Evästeasetuksesi on tallennettu.