Gluteeniton suklaa-mansikkakakku (vegaaninen)

Valmistusaineet

Määrä Ainesosa
Pohja:
2 dl kasvimaitoa
½ dl öljyä
1 rkl valkoviinietikkaa
3 dl gluteenitonta hienoa jauhoseosta
3 rkl kaakaojauhetta
1 ½ dl sokeria
1 tl ruokasoodaa
1 tl leivinjauhetta
1 tl vaniljasokeria
Täyte:
100 g maidotonta valko- tai tummaa suklaata
1 prk (= 150 ml) vaahtoutuvaa soijavispiä
1 prk (= 225 g) maustamatonta soijatuorejuustoa
½ dl sitruunamehua
2 rkl sokeria
1 tl vaniljasokeria
250 g mansikoita
Päälle: mansikoita, sitruunamelissan lehtiä, tomusokeria

Valmista pohja: sekoita kasvimaito, ruokaöljy ja valkoviinietikka pienessä astiassa. Anna seistä hetken aikaa. Sekoita kuivat aineet keskenään isossa kulhossa. Lisää nesteseos kuivien aineiden joukkoon ja sekoita taikina tasaiseksi. Kaada taikina voideltuun ja gluteenittomilla korppujauhoilla jauhotettuun irtopohjaiseen kakkuvuokaan (halkaisija 24 cm). Paista 175-asteisessa uunissa noin 20 minuuttia. Anna pohjan jäähtyä ennen kakun kokoamista. 

Valmista täyte: sulata suklaa alhaisella teholla mikrossa välillä sekoittaen. Jäähdytä. Vaahdota kylmä soijavispi sakeaksi vaahdoksi. Sekoita joukkoon tuorejuusto, sitruunamehu, sokerit ja viimeisenä jäähtynyt suklaaseos.  

Kakun kokoaminen: halkaise jäähtynyt kakkupohja kahteen osaan. Leikkaa irtopohjaisen kakkuvuoan pohjalle leivinpaperia. Voit laittaa myös leivinpaperisuikaleet vuoan reunoille. Laita kakkulevyn pohjaosa vuokaan. Puolita mansikat pystysuunnassa ja asettele vuoan reunoille. Kaada täyte vuokaan, tasoita. Laita toinen kakkulevy päälle ja siirrä kakku jääkaappiin vetäytymään 34 tunniksi tai yön yli. Koristele kakku mansikoilla, sitruunamelissan lehdillä ja tomusokerilla. 

Resepti ja kuva: Marjo Jokinen, Keliakialiitto

Löysitkö etsimäsi?

Tällä sivustolla käytetään evästeitä

Tämä sivusto hyödyntää toiminnan kannalta välttämättömiä evästeitä sekä sivuston kehittämisen mahdollistavia tilastointievästeitä. Joidenkin sisältöjen näyttäminen voi lisäksi edellyttää markkinointievästeiden hyväksymistä. Lue lisää käyttämistämme evästeistä.​​​​​​

Tällä sivustolla käytetään evästeitä

Tämä sivusto hyödyntää toiminnan kannalta välttämättömiä evästeitä sekä sivuston kehittämisen mahdollistavia tilastointievästeitä. Joidenkin sisältöjen näyttäminen voi lisäksi edellyttää markkinointievästeiden hyväksymistä. Lue lisää käyttämistämme evästeistä.​​​​​​

Evästeasetuksesi on tallennettu.