Gluteeniton lime-vadelmapiirakka

Valmistusaineet

Määrä Ainesosa
1 irtopohjavuoallinen
Pohja:
200 g gluteenittomia digestive-keksejä
100 g margariinia
Täyte:
3 limeä
5 kananmunan keltuaista
1 tlk (400 g) makeaa maitotiivistettä (condenced milk)
2 dl vadelmahilloa tai -sosetta
Pinnalle: tuoreita vadelmia

Valmista pohja: Murskaa keksit monitoimikoneessa tai laita keksit muovipussiin ja murskaa ne kaulimella. Sekoita joukkoon sulatettu margariini. Painele taikina voidellun irtopohjavuoan (halkaisija 23–24 cm) pohjalle ja reunoille. Laita pohja jääkaappiin 30 minuutiksi.

Paista pohjaa 175-asteisessa uunissa 10 minuuttia. Anna pohjan jäähtyä.
Levitä vadelmahillo tai -sose pohjan päälle.
Valmista täyte: Raasta yhden limen kuori. Purista kolmen limen mehu kulhoon. Vatkaa toisessa kulhossa keltuaiset kevyeksi vaahdoksi. Lisää keltuaisvaahdon joukkoon limettien mehu ja raastettu kuori ja maitotiiviste. Kaada limeseos pohjan päälle ja paista vielä 15 minuuttia. Anna piirakan jäähtyä ja laita jääkaappiin muutamaksi tunniksi.
Asettele vadelmat täytteen päälle. 

Vinkki! Hyödynnä täytteestä jääneet valkuaiset ja valmista niistä esimerkiksi marenkia. 

Resepti ja kuva: Marjo Jokinen, Keliakialiitto
Gluteenittomasti - Vuodenaikojen parhaat piirakat -kirja

Pala vadelmapiirakkaa lautasella. Taustalla koko piirakka, jonka päällys on täynnä isoja vadelmia.

Löysitkö etsimäsi?

Tällä sivustolla käytetään evästeitä

Tämä sivusto hyödyntää toiminnan kannalta välttämättömiä evästeitä sekä sivuston kehittämisen mahdollistavia tilastointievästeitä. Joidenkin sisältöjen näyttäminen voi lisäksi edellyttää markkinointievästeiden hyväksymistä. Lue lisää käyttämistämme evästeistä.​​​​​​

Tällä sivustolla käytetään evästeitä

Tämä sivusto hyödyntää toiminnan kannalta välttämättömiä evästeitä sekä sivuston kehittämisen mahdollistavia tilastointievästeitä. Joidenkin sisältöjen näyttäminen voi lisäksi edellyttää markkinointievästeiden hyväksymistä. Lue lisää käyttämistämme evästeistä.​​​​​​

Evästeasetuksesi on tallennettu.