Gluteenittomat mokkapalat jouluisella twistillä

Valmistusaineet

Määrä Ainesosa
3 kananmunaa
2 ½ dl sokeria
4 dl tattarijauhoja
½ dl kaakaojauhetta
2 tl piparkakkumaustetta
2 tl leivinjauhetta
2 tl vanilliinisokeria
1 dl kermaa
1 ½ dl sulatettua margariinia
Kuorrutus:
½ dl sulatettua margariinia
1 dl kuumaa vahvaa kahvia
6 ½ dl tomusokeria
3 rkl tummaa vahvaa kaakaojauhetta
Pinnalle nonparelleja

1 uunipellillinen

Vatkaa kananmunat ja sokeri vaahdoksi. Sekoita kuivat aineet keskenään kulhossa. Sekoita jauhoseos vuorotellen kerman ja sulatetun margariinin kanssa muna-sokerivaahtoon. Levitä taikina leivinpaperin päälle uunipellille. Kypsennä 200-asteisessa uunissa keskitasolla 15 minuuttia. 

Valmista kuorrutus: Sulata margariini kulhossa ja lisää joukkoon kuuma kahvi. Yhdistä tomusokeri ja kaakaojauhe keskenään. Lisää sokeri-kaakaoseos joukkoon siivilän läpi ja sekoita kuorrute tasaiseksi. Kuorrutteen tulee olla paksua, mutta juoksevaa. Levitä kuorrute pohjalle. Koristele nonparelleilla. Laita mokkapalat jääkaappiin ja leikkaa paloiksi jäähtyneenä.

Huom! Tarkista aina myös koristeiden gluteenittomuus.

Resepti ja kuva: Marjo Jokinen, Keliakialiitto

Löysitkö etsimäsi?

Tällä sivustolla käytetään evästeitä

Tämä sivusto hyödyntää toiminnan kannalta välttämättömiä evästeitä sekä sivuston kehittämisen mahdollistavia tilastointievästeitä. Joidenkin sisältöjen näyttäminen voi lisäksi edellyttää markkinointievästeiden hyväksymistä. Lue lisää käyttämistämme evästeistä.​​​​​​

Tällä sivustolla käytetään evästeitä

Tämä sivusto hyödyntää toiminnan kannalta välttämättömiä evästeitä sekä sivuston kehittämisen mahdollistavia tilastointievästeitä. Joidenkin sisältöjen näyttäminen voi lisäksi edellyttää markkinointievästeiden hyväksymistä. Lue lisää käyttämistämme evästeistä.​​​​​​

Evästeasetuksesi on tallennettu.